Savonlinnasali - Etusivu


Tulevia tapahtumia

»
 
   
» Tapahtumakalenteriin
 
 

Irinalle musiikki on kaikki kaikessa

Esitimme 4.3. Savonlinnasalille saapuvalla Irinalle kymmenen kysymystä. Vastauksena kuullaan jotain ihan muuta kuin kymmenen kirosanaa.

Miten valmiiksi tullaan?
Kas, siinäpä pulma meille kullekin ratkaistavaksi.

Miten vuosikymmen 2010 on lähtenyt liikkeelle?
Vuosi vaihtui Malesiassa lomaillessa eli lämpöisästi lähti alkanut vuosi liikkeelle. Helmikuun alusta lähtien olemme keikkailleet tiuhaan tahtiin täysille saleille ja ihanille yleisöille ympäri Suomea. Parempaa starttia ei vuosi 2010 olisi voinut saada siis! 

Pidätkö Suomen lumisesta talvesta vai joko odotat kesää?
Onhan tämä talvi ollut ihan huikean hieno! Lumisen talven perään on tullut manguttua niin monta vuotta, että kyllä tästä on yrittänyt ottaa kaiken irti. Silti kyllä minä jo kesää odotan. Ei ole kesän voittanutta! 

Oletko aiemmin keikkaillut Savonlinnassa? Minkälaiset odotukset sinulla on Savonlinnasalin keikasta?
Olemme olleet Savonlinnassa moneen otteeseen. Olemme esiintyneet niin ulko- kuin sisätapahtumissa sekä klubeilla, ja meininki on ollut aina kohdillaan. Odottavat ja hieman jännittyneet tunnelmat on tulevan keikan suhteen. Emme ole millään muotoa konkareita konserttisaleissa, ja tästä syystä tällaiset keikat ovatkin itselle tosi spesiaaleja! 

Minkälaiselle yleisölle on mielestäsi mukava esiintyä?
Vastaanottavaiselle yleisölle, jolla on rohkeutta elää keikan mukana. 

Mikä laulamasi biisi herättää eniten tunteita? 
Olen saanut tosi paljon palautetta monista biiseistä eli paha on mennä sanomaan yhtä kappaletta. Hmmm... Keikoilla lauletaan koviten varmaankin Hiljaisuutta ja Kymmentä kirosanaa. 

Mitä neuvoja antaisit nuorille, jotka haluavat edetä ja toteuttaa unelmiaan musiikin parissa?
Huipulle ei ole helppo päästä, yrittäjiä on paljon, joten kannattaa uskoa itseensä ja omaan musiikkiinsa, harjoitella paljon sekä hankkia kokemuksia musiikin parissa! Vaivannäkö on sen arvoista, tämä on maailman paras ammatti! 

Mikä on ikimuistettavain fanilahja, jonka olet saanut?
Minulle on tehty kissakorvakorut, fanikuvilla laminoitu pyöräilykypärä ym. hienoa tai hauskaa! 

Kuka artisti tai mikä yhtye on sinulle henkilökohtaisesti suurin musiikillinen idoli?
Taitaa se tuo Madonna olla, vaikken minä hänen uusimmasta tuotannosta niin innostukaan. Pitkä ja monipuolinen ura, eihän sitä voi olla noteeramatta! 

Mikä musiikissa on hienointa ja arvokkainta?
Musiikki herättää tunteita, sen parissa voi iloita, se auttaa jos on surua. Musiikki pistää kropan liikkeelle tai auttaa nukahtamaan. Musiikista voi aina väitellä, vaikka muuta sanotaankin. Sitä on monipuolisesti tarjolla makuun, kuin makuun. Livenä musiikki voi herättää voimakkaampia tunteita, kuin mikään muu asia ihmisille! Musiikki on kaikki, ainakin minulle!